Kaakkoisalue

”Kansani on hajallaan ja poissa, ja kun huudan, kuulen ääneni metsän uumenista, mutta kukaan ei vastaa – kaikki on hiljaista ympärilläni.”

POHJOIS-AMERIKAN KAAKKOISALUEET

Pohjois-Amerikan kaakkoisosien intiaanikulttuurit joutuivat 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun ensipuoliskon aikana kokemaan suuria muutoksia, sekasortoa ja tuhoa – melkein kansan murhan, vaikka tuho ei ollutkaan suoranaista seurausta valtiovallan toimista. Tuhansien vuosien kulttuurillinen kehitys tällä alueella lähes tukahtui eurooppalaisten saavuttua maahan varhain 1500-luvulla. Emme voi tietää kuin vähän siitä millaista eteläisten intiaanikansojen elämä oli maahanhyökkääjien saapuessa, sillä ensimmäiset kirjalliset dokumentit ovat harvoja tai lähes olemattomia suurimmasta osasta aluetta, ja arkeologiset löydät eivät voi vastata moniinkaan tärkeisiin kysymyksiin.

Seutu oli todella suotuisaa luonnonolosuhteidensa puolesta. Se sijaitsee lämpimimmässä osassa pohjoista sääaluetta, ja Etelä-Florida on ilmastoltaan oikeastaan substrooppinen. Suurin osa kaakkoisalueesta sijaitsee leveällä rannikkoalueella joka on Atlantin valtameren ja Meksikonlahden välissä. Nykyään seutu on varsin erilaista kuin alkuasukkaiden aikaan. Metsät ja sokeriruokotiheiköt ovat poissa, monet joet on padottu ja suot kuivattu ja maa on suuresti huonontunut ja eroosion vallassa ensin indigon ja sittemmin tupakan, puuvillan ja maissin tehoviljelyn takia. Muuttokyyhkyt ovat kuolleet sukupuuttoon ja muut eläimet ovat paljon harvalukuisempia kuin vielä 1800-luvulla.

Ratkaisevimmat ja tuhoisimmat muutokset intiaanien elämässä tapahtuivat ennen ympäristön turmeltumista. Varhaisimpina aikoina äkillinen väestökato oli seurausta eurooppalaisten mukanaan tuomista sairauksista, kuten isorokosta, jolle intiaanit eivät aluksi olleet immuuneja. Monista yhteisöistä yli puolet väestöstä kuoli muutamassa viikossa. Tuon tuhon sosiaalisia ja psykologisia vaikutuksia on vaikea kuvitella, yleensä ja sen takia että siinä kuoli monia perinteen ja tiedon vaalijoita.

Eteläisestä intiaanikulttuurista tiedetään paljon viimeisten sadanviidenkymmenen vuoden ajalta, mutta näihin tietoihin ei ole luottaminen intiaanien elämäntapojen suhteen ennen eurooppalaisten vaikutusta. Ensimmäiset muutokset tapahtuivat jo 1500-luvun puolivälissä. Eurooppalaisten ensimmäisistä suhteista kaakkoisalueen intiaaneihin ei tiedetä kuitenkaan juuri mitään. Yksi muistiinmerkitty tapaus oli kun Ponce de Leon nousi maihin Floridassa vuonna 1513, luultavasti calusojen alueelle. Vuosina 1539-43 Hernando de Soto tunkeutui kauas kaakkoisalueelle. Hän saapui Tampa Bayhin mukanaan noin 700 miestä, 200 hevosta, sikalauma ja suuri määrä aseita ja muonavaroja ja eteni sisämaahan pohjoiseen halki nykyisen Georgian ja Etelä-Carolinan Tennesseehen, sitten alas halki Alabaman, poikki Arkansasin, sitten jälleen etelään Mississippin alajuoksulle Louisianaan. Tutkimusretki oli tuhoisa Sotolle ja hänen miehilleen mutta vielä tuhoisampi hänen kohtaamilleen intiaaneille, joita hän miehineen tappoi ja otti vangiksi satamäärin ja monille muille, oletettavasti monille tuhansille, jotka kuolivat hänen mukanaan tuomiinsa sairauksiin.

Tutkimukset osoittavat että kaakkoisalueiden väestö eurooppalaisten tullessa oli jakaantunut moniin päällikkyysalueisiin sisämaassa ja monin paikoin rannikkoalueillakin. Suurin pääkylistä oli Cahokiassa, nykyisessä Illinoisissa Mississippijoen toisella puolella St Louisin kohdalla.
Laajimmillaan Cahokia oli enemmän kuin viiden neliömailin suuruinen ja väestö lukumäärältään noin 10000. Se oli varmasti suurin kylä Keski-Meksikosta pohjoiseen, ja se oli suurin ihmisen luoma yhdyskunta Pohjois-Amerikassa tuohon aikaan.

Poliittinen ja sosiaalinen järjestelmä vaihteli päällikkökunnasta toiseen. Järjestelmät olivat jokseenkin mutkikkaita, ja ne harvat kirjallisesti sivistyneet eurooppalaiset jotka näkivät ne toiminnassa eivät ymmärtäneet niitä kovinkaan hyvin.

Kun Charleston perustettiin vuonna 1670 uusi hajaannus kohtasi aluetta idästä englantilaisten vangitessa intiaaneja ja myydessä heitä orjiksi Länsi-Intiaan. Noin sadan vuoden kuluttua eteläisten intiaaniheimojen elämä muuttui jälleen suuresti. Kun uudisasutus eteni erityisesti Georgiassa ja Alabamassa, intiaanit työnnettiin syrjään ja heidän peltonsa vallattiin. Viimein 1820- ja 1830-luvuilla melkein kaikki siirrettiin Intiaaniterritorioon – varsin erilaisiin kulttuuri- ja luonnonolosuhteisiin Mississippin länsipuolelle, nykyiseen Oklahomaan. Monet kuolivat tuon niin sanotun ”siirron” aikana.

KAAKKOISALUEEN INTIAANIHEIMOT

Ais. -Pieni heimo Etelä-Floridan itärannikolla, vuonna 1650 lukumäärältään noin 1000 henkeä. Kuoli sukupuuttoon 1720-luvulla. Söivät enim. kalaa. Ais-kielestä ei ole minkäänlaista tietoa.
Alabama. -Heimon kieli kuuluu muskogeeperheeseen ja muistuttaa suuresti koasatia, jotka saattavat olla yhden ja saman kielen murteita. Alabamoja oli vähemmän kuin tuhat vuonna 1704; vuoden 1763 jälkeen heimo hajaantui – osa liittyi seminoleihin ja creekeihin ja suurin osa muutti Texasiin koasatis-heimon kanssa. Vuoteen 1910 mennessä vain 300 alabamaa oli jäljellä niiden lisäksi jotka kuuluivat creekeihin.
Apalachee. -Heidän kielensä kuului muskogeeperheeseen, espanjalaiset tekivät heidän keskuudessaan lähetystyötä ja väestö oli noin 5000 vuonna 1676. Heimo tuhoutui 1700-luvulla englantilaisten ja creekien hyökkäyksissä, ja muutamat eloonjääneet liittyivät creekeihin.
Atakapa. -Heimo oli noin 1000 hengen suuruinen varhain 1700-luvulla ja kuoli sukupuuttoon vuoteen 1900 mennessä. Atakapan kieli oli isolaatti, toisin sanoen sillä ei ollut osoitettavaa suhdetta mihinkään toiseen kieleen.
Biloxi. -Heimossa oli noin 1000 jäsentä vuonna 1650. Kieli kuului siouan-perheeseen. 1800-luvun loppuun mennessä heimon jäseniä oli jäljellä enää muutama Louisianassa, Oklahomassa ja itäisessä Texasissa.
Caddo. -Tähän ryhmään kuuluu useita heimoja, joista suurin osa muodosti kolme ryhmää. He puhuivat caddo-kieltä, joka on caddon kieliperheen eteläinen haara. Muita caddo-kieliä puhuttiin preerioilla. Caddoja arvellaan olleen 8000 vuonna 1700; vuoteen 1910 mennessä caddoja oli enää vain muutama Oklahomassa.
Calusa. -Heimoon, joka eli Etelä-Floridassa eikä viljellyt maata, saattoi olla kuulunut jopa 10000 jäsentä 1560-luvulla. Vuoteen 1750 mennessä ainuttakaan ei ollut jäljellä. Calusakielen juurista ei ole tietoa.
Catawba. -Tämä Etelä-Carolinan vuorten juurella elänyt heimo muodostui useiden pienempien heimojen jäsenistä jotka olivat liittyneet yhteen 1600- ja 1700-luvulla. Heimon joukossa puhuttiin arvattavasti monia eri kieliä, mutta vain catawba, siouan-pohjainen kieli, säilyi 1900-luvulle asti.
Chakchiuma. -Pieni sukupuuttoon kuollut heimo, luultavasti muskogeeperheenseen kuuluvan kielen (kenties choctawin) puhujia.
Chatot. -Toinen pieni heimo, hekin luultavasti muskogee-kielen puhujia, jotka creekit ajoivat Mobileen ja sitten Louisianaan. Heimo luultavasti liittyi choctaweihin Intiaaniterritoriossa (Oklahomassa).
Cherokee. -Suurin kaakkoinen heimo 1700-luvulta nykyaikaan. Kieli kuuluu irokeesiperheeseen. Osa elää Appalakkien reservaatissa läntisessä Pohjois-Carolinassa, suurin osa nykyään Oklahomassa.

Chickasaw. -Lukumäärältään 8000 vuonna 1650, siirrettiin Oklahomaan missä asuvat nykyään. Kieli on lähellä choctawia, vaikka heimot ovatkin aina olleet poliittisesti erillään.
Chitimacha. -Väestö lienee ollut lukumäärältään noin 4000 vuonna 1700, mutta vähemmän kuin 100 heimon jäsentä oli elossa vuonna 1930. Kieli on isolaatti, ei tiedettävästi sukua millekään muulle.
Choctaw. -Muskogeen sukuisen kielen puhujia. Lukumäärältään noin 15000 vuonna 1650. Vuonna 1930 heimon jäsenia oli noin 18000, joista suurin osa Oklahomassa mutta joitakin myös alkuperäisissä reservaateissaan Mississippissä ja Louisianassa.
Creek. -Englantilainen nimitys poliittiselle Muskogeehen sijoittuvalle liitolle johon kuuluivat hitchitit ja muut.
Cusabo. -Pieni heimo, lukumäärältään 535 vuoden 1715 väestönlaskennassa ja joka nykyään on kuollut sukupuuttoon. Kieli on täydellisen tuntematon.
Hitchiti. -Muskogeekieli jota puhuttiin noin seitsemässä suuressa kylässä jotka kuuluivat creekien liittoon.
Houma. -Pieni louisianalainen heimo, johon kuului 600-700 jäsentä vuonna 1700 ja jokseenkin samanverran 1930. Kieli on nykyään sammunut.
Keys. -Floridan Keysin asukkaat lienevät olleet poliittisesti riippumattomia suuremmista naapureistaan. Mitään heidän puhumastaan kielestä ei ole nauhoitettu. Heimo kuoli sukupuuttoon espanjalaisen Floridan kukistuessa 1763.
Koasati. -Muskogeeheimo jossa oli noin 250 jäsentä vuonna 1750, joista 100 oli jäljellä 1910 Texasissa ja yhdessä creek-kylässä Oklahomassa. Kieli on hyvin lähellä alabamojen kieltä, kenties jopa sama.
Lumbee. -Nykyään suurin kaakkoisista intiaaniheimoista, lukumäärältään noin 30000 vuonna 1970. Lumbeet polveutuvat cheraweista ja Catawban muista intiaaniheimoista., samoin kuin Euroopasta tulleista mustista ja valkoisista. Vuoteen 1700 mennessä heidän keskuudessaan ei enää puhuttu mitään intiaanikieltä. Monissa suhteissa he ovat kulttuurillisesti samanlaisia kuin valkoiset ja mustat naapurinsa, vaikka sosiaalisesti ja poliittisesti he ovat selvästi intiaaneja.
Mikasuki. -Noin kaksi kolmannesta Floridan seminoleista puhuu mikasukia, joka on sama kieli kuin hitichi, kuten monet Oklahoman seminolit tekivät aikaisemmin.
Muskogee. -Tärkein Creekin liittoon kuuluvista. Kieltä, joka kuuluu muskogeeperheeseen, puhuu noin kolmannes Floridan seminoleista ja suurin osa Oklahoman seminoleista.
Natchez. -Lukumäärältään noin 4500 vuonna 1650. Jälkeenjääneet sulautuivat creekeihin ja cherokeihin. Kieli on isolaatti eikä tiettävästi sukua millekään toiselle.
Ofo. -Puhuivat siouakieltä. Joutuivat perääntymään Ohiojoen eteläpuolelle irokeesien tieltä.
Seminole. -Heimo syntyi 1700-luvulla Creek-liiton jäsenten muuttaessa Floridaan. 1830- ja 1850-luvuilla käydyt seminolesodat johtivat siihen että suurin osa kansan jäsenistä siirrettiin Oklahomaan, pienen osan jäädessä Etelä-Floridaan.
Tekesta. -Pieni metsästäjäheimo joka asui Miamin alueella ja kuoli sukupuuttoon 1700-luvulla. Kieli on täysin tuntematon.
Timucua. -Suuri pohjoisfloridalaisten heimojen ryhmä, lukumäärältään noin 13000 vuonna 1650 (ja paljon enemmän sata vuotta aikaisemmin). Kieli, jota espanjalaiset lähetyssaarnaajat nauhoittivat tarkasti, ei ole sukua millekään muulle. Viimeiset harvat timucuat lähtivät Floridasta espanjalaisten vetäytyessä 1763.
Tocobaga. -Pieni melkein täydellisen tuntematon heimo Tampa Bayn alueella Floridassa.
Tohome ja Mobile. -Kaksi intiaanikansaa jotka luultavasti puhuivat jotakin choctawin murretta.
Tunica. -Noin 2500 jäsentä vuonna 1650, lukumäärältään vähemmän kuin 50 vuonna 1910. Kieli, joka on hyvin tallennettu, ei ole sukua millekään muulle.
Tutelo. -Kieli kuuluu siouan-perheeseen. Lukumäärältään noin 2700 vuonna 1600, mutta vuoteen 1800 mennessä jäljelle jääneet liittyivät Kanadan irokeeseihin.
Yamasee. -Puhuivat luultavasti muskogee-kieltä, lukumäärältään noin 1200 vuonna 1715, mutta muuttivat pian espanjalaiseen Floridaan missä kuolivat sukupuuttoon vuoteen 1763 mennessä.
Yuchi. -Appalakkien ylängöiltä peräisin oleva heimo, lukumäärältään 1500 vuonna 1650. Vuoteen 1930 mennessä vain noin 200 oli jäljellä creekien joukossa Oklahomassa. Yuchi-keli on isolaatti, ei sukua millekään muulle.

Lähde: Suuri Intiaanikirja – Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
(Colin F. Taylor, William C. Sturtevant, 1991)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s